Huh hellettä!

Kuluneen kevään ja kesän säät ovat olleet asuinpaikkakunnallani aika erikoiset. Kevät oli harvinaisen kylmä ja myöhäinen, mutta sen jälkeen ollaan saatu nauttia tai (kuten minä) kärsiä helteestä.

Parina viime päivänä on hiukan sadellutkin, mutta luonto näyttää silti erinomaisen nuupahtaneelta. Ruoho on kuivunut, ja monien puiden lehdet kellastuneet.

Tukholman-reissulla sää oli paljon viileämpi ja pilvisempi, vaikka ei satanutkaan. Kotiin palattua trooppisia tunnelmia on taas päässyt kokemaan.

Monet tykkäävät helteestä, mutta minulla on ikävä lapsuuden kesiä, jolloin ilmasto oli paljon vaihtelevampi: muistaakseni sää oli usein sellaista +20 astetta ja pieniä sadekuuroja saattoi tulla. Aurinkokaan ei porottanut niin polttavasti kuin nykyään, kai siksi, ettei otsoniaukko vielä silloin ollut laajentunut nykyisiin mittoihinsa.

Kyllä waan ennen wanhaan oli kaikki paremmin, tai jos ei nyt kaikki, niin sää ainakin.

Pussinäätä lähtee merille

Edellisestä Tukholman-reissusta oli kulunut jo melkein kolme vuotta, joten oli korkea aika pakata varakalsarit ja vuonna 2010 vanhentunut metron förköpsremsa mukaan ja nousta laivaan.

Tukholman keskusta ei ole mikään huikaiseva luontokohde. Puisto kuitenkin löytyi, tosin se ei ollut nimikkokansansa kannalta erityisen imartelevassa kunnossa.

Finlandsparkenissa oli pitkän heinän ja nokkosten lisäksi myös muutamia todella ikivanhan näköisiä tammia. Huomatkaa kaljatölkki puunkolossa.

Skansenille menimme vesibussilla. Terminaalissa oli muumi vitriinissä. Tuli ihan mieleen muinaiset lukioajat täytettyjä eläimiä sisältävine kaappeineen.

Eläintarhassa oli susia. Tuolta ne siis näyttävät oikeasti.

Visenteille oli tehty rapsutin parista harjasta.

Karhunpentu halusi tehdä lähempää tuttavuutta. Pleksi oli onneksi välissä.

Porojen ruoaksi oli kerätty jäkälä poikineen.

Vangittua viininkiä esittävä patsas hämmensi seuruettamme. Patsas oli muuten patinoitunut, mutta eräät osat kiilsivät hinkattuina.

Paluumatkalla näkyi pelottavia kuolleita saaria, joiden puut olivat täynnä tummia lintuja. Lienevätkö nuo nyt sitten niitä merimetsoja.

Siementä pukkaa

Mitä ihmettä? Omena punertaa jo.

Tämä lienee unikon siemenkota.

Jossain välissä lehmuksenkukatkin ovat ehtineet kehittyä pallukoiksi. Ennen wanhaan, kun minä olin ala-asteella, yritin tallata koulumatkalla mahdollisimman monta tällaista hauskasti poksahtelevaa siemenjuttua. Joskus taisin tehdä niistä kaulakorunkin ensimmäiseksi koulupäiväksi. Vielä ei olla ihan siinä pisteessä, että ne putoilisivat maahan.

Kuusamanmarjatkin alkavat punertaa.

Samoin pihlajan. Tuulen puhaltaessa otetussa kuvassa näkyy hauskasti myös pihlajanlehtien vaalea, karvainen alapuoli.

Puiden leikkaaminen ja muodosta tunnistaminen

Puiden tunnistaminen pelkän muodon perusteella ei ole kovin helppoa. Kasvupaikka ja muut olosuhteet vaikuttavat muotoon, ja puita myös leikataan.

Naapuritalon talonmies kertoi, että tontin omistaja on vastuussa ja korvausvelvollinen, jos puun oksa vaikkapa pyyhkäisee silmälasit ohikulkijan päästä. Alhaalla rungossa kasvavat oksat pitää siis karsia, kuten on tehty kuvan lehmukselle.

Lisäksi oksia leikataan esteettisistä ja terveyssyistä. Talkkarin mukaan esimerkiksi tammen oksat saavat lähteä rungosta korkeintaan 45 asteen kulmassa, muuten ne painuvat liian alas, ja puu on vaarassa vahingoittua. Kuvan tammesta on leikattu oksia joskus muinoin (ylempi oksankohta) ja tänä kesänä (alempi). Jossain kohtaa leikkaaminen on kuitenkin laiminlyöty, ja latvan virkaa hoiteleekin nykyään yksi pitkäksi ja korkeaksi kasvanut alaoksa. Se ei kuulemma pitemmän päälle ole hyvä juttu, vaan johtaa lopulta puun kuolemaan.

Täällä kasvavien nuorien lehmusten rungot ovat hyvin suoria ja selkeitä, mutta vanhojen haarautuvat miten sattuu. Vanhoja ei ole ilmeisesti leikattu systemaattisesti.

Tällä hetkellä lähistön puita leikataan ja karsitaan ahkerasti, mikä vaikuttaa paljon niiden muotoon. Olisikin hauska nähdä joskus esimerkiksi täysin villinä kasvanut lehmus ja verrata sitä leikattuun kaupunkilaisversioon.

Sadetta ja villejä lupiineja

Tänään saatiin pitkästä aikaa sadetta. Hyvä juttu piharemontin kannalta: leikkitelineen turvahiekat painuvat toivottavasti hiukan enemmän kasaan.

Minulle tulee lupiineista aina mieleen J. Karjalaisen kappale Villejä lupiineja ja eräs sateinen kesä osapuilleen puoli elämää sitten. Vaikka lupiini onkin aggressiivisesti leviävä vieraslaji, pidän siitä kovasti ehkä juuri nuoruusmuistojen takia.

Tänä kesänä lupiinien kukinta oli ohi yhdessä hujauksessa. Oli varmaan niin lämmintä. Siemenetkin ovat näistä paloista ennättäneet varista lukuun ottamatta yhtä viimeistä mohikaania.

Metsä, joki ja pari elukkaa

Vanhaan katajaan on kertynyt aimo kasa männynneulasia.

Mänty on aivan vänkyräinen.

Katajanmarjat eivät ole parhaimmillaan.

Vesi on alhaalla.

Ei uskoisi, että ollaan lähellä ison kaupungin keskustaa.

Osa eläinpuiston eläimistä on todellisempia kuin toiset.

Erään piharemontin anatomia

Ennen wanhaan hiekkalaatikotkin olivat vähän karumpia.

Asukas sanoi pihaa "Suomen rumimmaksi". Se oli ennen kaivuutöitä.

Saunio, tuo ihmisen seuralainen.

Maa-ankkuri ja kaivonkansi.

Maasta löytyi hammas. Lieneekö lehmän vai hevosen?

Rakennustarvikkeitakin nousi esiin. Näillähän naulaisi vielä vaikka mitä...

...ja tästä saisi laitettua esimerkiksi hypokaustin.

Tammea

Huomasin ikkunasta, että vastapäisen yhtiön tammea harvennettiin. Riensin kysymään talkkarilta, saisinko muutaman oksan. Sain toki.

Äkkiseltään näyttäisi siltä, että tammen puuaines on aika vaaleaa. Syyt vaikuttaisivat melko tiiviiltä.

Tammen kuorella kasvaa pariakin sorttia jäkälää, joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Pitäisiköhän seuraavaksi ruveta tunnistelemaan niitä?

Hellepäivän luontohavainnot

Kurtturuusu tekee jo kiulukoita.

Lepässä näkyy vihreitä käpyjä.

Hei, pikku nöölit! Lienette uusia männynkäpyjä.

 Tuomi on saanut uudet lehdet.

Toukat ovat häipyneet, mutta seitit ovat jääneet. Tuulessa lepattava entinen toukka-asuntola näytti ja kuulosti aivan ohuelta, kahisevalta muovikalvolta.

Seljassa on marjoja.

Tammenterhot ovat aivan pieniä.

 Tätä pensasta en vieläkään tunne.