lauantai 31. elokuuta 2013

Pilviä ja ruskaa

Elokuu on isojen pilvien aikaa. Erilaisia muotoja ja tummuusasteita on paljon. Valitettavasti en ollenkaan tunne pilvien nimiä, joten en tiedä, mikä nimbocumulus tai cumulonimbus tämä mahtaa olla.


Tänä vuonna keltaisia ja punaisia lehtiä on näkynyt niin varhain, että varsinaisen ruskan alkamista on hankala määrittää. Nyt kuitenkin vaahteroidenkin latvat alkavat hiukan punertaa, joten ruskasta lienee lupa puhua.
Lehmukset eivät näytä niinkään syksyisiltä kuin sairailta. Mikä lienee syönyt.

perjantai 23. elokuuta 2013

Viljelykasveja pelloissa

Auringonkukkapelto oli täynnä murkinoivia varpusia. Ne tietysti lensivät karkuun, kun minä lähestyin.
Etualalla tähkä, taustalla voimalinja. Olen vähän huono tunnistamaan viljakasveja, mutta olisikohan tämä vehnä?

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Maailma makrona

Sain lopultakin kameran makrotoiminnon toimimaan. Se vaati peräti ohjekirjan lukemista.
Kovin hyvä toiminto ei ole. Tarkentaminen onnistuu vain, jos kuvattava kohde on sopivan etäisyyden päässä muista kohteista.
Väreissäkään ei ole niin paljon syvyyttä ja vaihtelua kuin olin toivonut. Joidenkin kohteiden kuvaamiseen toiminto kuitenkin sopii hyvin, esimerkiksi yllä oleviin marjakuusen marjoihin.
Eikä ole hullumpi tämä lehmuksenlehtikään.

tiistai 20. elokuuta 2013

On vielä kesä, mutta kohta on syksy

Lähiluonnossa ei tunnu tapahtuvan paljon muuta kuin verkkaista kypsymistä ja lakastumista. Useimmat puut näyttävät vähän huonovointisilta: lehdet kellastuvat, kuivuvat, ruskettuvat ja ovat reikäisiä.
Omenasato näyttää kohtuulliselta, mutta pihlajanmarjoja on vähän. Saarnista en ole löytänyt siemeniä ollenkaan, paitsi viimevuotisia.

lauantai 10. elokuuta 2013

Alpakanbongausta kyläjuhlilla

Kävin perheenjäsenten seurassa naapurikaupunginosan kyläjuhlilla. Matkan varrella oli viljapelto, siis hyvä tilaisuus esitelmöidä nuorisolle leivän alkuperästä - tai olisi ehkä ollut, jos valitsemassani tähkässä olisi ollut yksikin jyvä. Mikä lie rotta ne syönyt.
Itse juhlassa oli kaksi 1-vuotiasta alpakkanuorukaista, hevonen kärryineen ja kuskeineen, kasvivärjäystä, hippejä kirpputoritavaroineen ja monenlaista sapuskanmyyntiä. Alpakat ovat sympaattisia otuksia, joiden ääntely usein kuulostaa sympaattisen ymmärtävältä, kysyvältä ja vastaavalta. Tämänkertaiset yksilöt tosin hiukan tappelivat keskenään ja mörisivät välillä kiukkuisenkin kuuloisesti - ehkäpä vasta iän tuoma seesteisyys kypsyttää alpakasta todellisen terapiaeläimen.
Mööö! Mörrr!

torstai 8. elokuuta 2013

Sumuinen aamu

Mitä tehdä, kun herää viideltä ja työpaikan liukuma alkaa vasta seitsemältä?





Kuvien perusteella voisi kuvitella, että eletään syyskuuta. Jännittävää nähdä, onko edessä pitkä syksy vai varhainen talvi.

tiistai 6. elokuuta 2013

Wanhat lehmukset

Todella vanhojen lehmusten rungot näyttävät aivan erilaisilta kuin nuorten. Kuori on vaaleampi ja paljon karheampi. Puissa ei välttämättä ole yhtä selvää latvaa, vaan rungot saattavat haarautua alhaaltakin.
En tiedä näiden puiden ikää. Hatusta vedän, että vanhimmat olisi voitu istuttaa 1830-luvulla. Ikää näillä siis saattaa olla parikin sataa vuotta.

Saarnen kukinta, mitä ihmettä?

Wikipedian mukaan "saarni kukkii keväällä ennen lehtien ilmestymistä". Olen tarkkaillut puita huhtikuusta lähtien ja vannon ja vakuutan, etten ole nähnyt saarnen kukintaa. En ole nähnyt myöskään mitään, mitä osaisin pitää saarnen tuoreina siemeninä - vanhoja ruskeita on kyllä näkynyt.
Mielestäni nämä keväällä kuvatut ovat viimevuotisia.
Nyt ihmetyttää. Voiko kukinnan missata noin totaalisesti? Eikö saarni kuki joka vuosi? Vai kukkiiko se jo ennen huhtikuuta? Vai kenties minimaalisen vähän aikaa? Onpas kyllä mystistä.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Avoimet ovet siirtolapuutarhassa


Siirtolapuutarhassa oli avointen ovien päivä. Koska toiminta on jo pitkään kiinnostanut minua, päätin käydä katsomassa.

Puutarhamökit osoittautuivat yllättävän hyvin varustelluiksi: monista löytyy keittiö ja vessakin, ja yksi puutarhuri kertoi asuvansa mökissä käytännössä koko kesän. Puutarhapalstat ovat isoja ja kasvillisuudeltaan todella vaihtelevia. Vihannekset näyttivät olevan viljelyssä lähinnä keskitetyillä kasvimaapalstoilla, ja itse tonteilla kasvoi lähinnä kukkia, omenapuita ja marjapensaita.

Puutarhoissa oli niin paljon upeaa nähtävää, että suosikkiaan on vaikea valita. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun teki eräs todella innostuneen oloinen puutarhuri, joka oli laittanut palstalleen muiden kasvatusten ohella "mustikkametsän" erikseen paikalle tuotuun happamaan maaperään.

Pidin kovasti myös erivärisistä liljoista, joita alueella oli runsaasti.

Avoimien ovien päiviä järjestetään ilmeisesti joka vuosi. Voin suositella tapahtumaa erittäin lämpimästi!

Kuvissa esiintyvät seuraavat puut ja pensaat: tyrni, päärynäpuu, pensasmustikka ja karhunvatukka.

Sunnuntaiaamu esikaupungissa

Kymmenen jälkeen autotie on aivan tyhjä.
Lehmuksissa on runsaasti pampuloita.
Lehmusta pääsee harvoin tarkastelemaan ylhäältä. Nyt sekin onnistui.
Hevoskastanjoissa on valtavat lehdet.
Siemenet ovat vaiheessa.
Vanhan hevoskastanjan kuori voi olla näinkin karhea.
Kirsikat näyttävät houkuttelevilta.
Auringonkukkapellon kukat alkavat aueta.