Älä kokeile tätä kotona

Kuten kerroin aikaisemmin kirjablogin puolella, olen selvitellyt mahdollisuuksia käyttää tammenterhoja ihmisten ravinnoksi. Terhojahan on tänä vuonna paljon, ja oraville ja naakoille ne näyttävät kelpaavan.

Tiedonhaun tuloksena selvisi, että terhot ovat raakoina ihmiselle myrkyllisiä, mutta käsiteltyinä syömäkelpoisia. Lähteet ovat eri mieltä siitä, miten terhot kuuluu käsitellä, mutta pointtina on liikojen parkkihappojen poistaminen joko liottamalla tai keittämällä.

Tuumasta toimeen - tai toimesta tuumaan, kuten usein kohdallani. Keräsin kaksi satsia tammenterhoja, joita ryhdyin käsittelemään hieman eri tavoin. Ensimmäiseen satsiin käytin sovellettuja Hendrik Relven ohjeita, toiseen käytän sovellettuja Heikki Ruususen ohjeita. Tässä siis satsi numero yksi.

Ensin keitin terhot kuorineen. En ole ihan varma, miksi. Ilmeisesti luulin, että kuoret irtoavat niistä sillä tavalla helpommin. Tässä vaiheessa huomasin, että osa terhoista kelluu. Empiirisesti havaitsin ja myöhemmin myös lähteistä varmistin, että kelluvat ovat pilalla (ts. niistä roiskuu kuorittaessa inhottavaa mustaa mönjää).

Tuoreiden terhojen kuoriminen on kuulemma työlästä. No todellakin! Terhoja oli vajaa lasten hiekkaämpärillinen, ja kuorimiseen meni terävän veitsen kanssa pari tuntia. Ei kovin energiatehokasta.

Kuorittuja terhoja liotetaan, jotta parkkihapot irtoaisivat.

Ja liotetaan. Ja liotetaan. Tässä tapauksessa torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Vaihdoin vettä aina välillä, ja se muuttui aina ruskeaksi merkkinä siitä, että parkkiaineita irtoaa edelleen.

Tässä vaiheessa maistoimme pienet lastut terhoa. Ei maistunut oikein miltään. "Kuin puuta söisi", totesi perheenjäsen. Siirryin Relven kuvaamaan seuraavaan vaiheeseen eli keittämiseen.

Keitin terhoja aina välillä vettä vaihdellen. Ruskeaa väriä irtosi aina vain. Alkoi tulla myöhä. Laitoin terhot lopulta jääkaappiin ja päätin jatkaa seuraavana päivänä.

Maanantaina maistoin terhonpalaa. Maistui ihan kamalalta: kitkerältä ja karvaalta. Näyttivätkin inhottavilta. Tässä vaiheessa alkoi iskeä flunssa ja kyllästyminen, ja päätin julistaa satsin numero yksi menetetyksi.

Mitä opin:

1. Post-apokalyptisessa tilanteessa minun ehkä kannattaa tarjoutua suoraan syötäväksi, koska terhojen käsittelijänä minusta ei ole hyötyä.
2. Jotta parkkiaineet saa terhoista pois, niiden pitää olla pienempinä paloina ja niitä pitää liottaa paljon pitempään, ehkä esimerkiksi viikko.
3. Tuoreiden terhojen kuoriminen on oikeasti järkyttävän hankalaa.

Satsi numero kaksi on tällä hetkellä kuivumassa. Raportoin siitä, kunhan tämänkertainen flunssa hellittää.